tupajumi!

 Mä jumitan! Tiedättekö sen fiiliksen, kun intoa puhkuen teet kasan suunnitelmia, jotka pitäisi päästä toteuttamaan _heti_, tietenkin! Mutta sitten tulee tuhat muuta asiaa ja miljoona keskeytystä ja tahmeaa hidastusta ja siinä sä vaan yhä jumitat! huh. Kysyy kyllä kärsivällisyyttä. Ei, meillä ei ole niitä haittaeläimiä. Jumitan ihan itse täällä tuvassani.

Vaan minkäs teet.

Nyt on jarrut niiiiiin päällä eikä ne tavalliset sata lasissa. 
Nappailen tässä antibiootteja, pyörin turhautuneena ympyrää kuin Roope Ankka kuoppainen ympyräpolku vanavedessään.

Tuhat asiaa tekemättä! töissä ja kotona. Ei auta kuin rauhoittua. 

 


Silti, jotain hyvääkin: 

mummu on saatu kylään Pyhäinpäiväksi, ompelukone surraa alakerrassa kun tyttäret (ja pojatkin) luovat taas naamiais/Halloween -asujaan, kurpitsapää on koverrettu ja sen silmien tuike jo testattu. Hieno tuli! Muutama pikkuinen söpönen tytöntyllerö soitti ovikelloa jo tänään karkki tai kepponen! -teemalla. 

Niin. Jenkkilän Halloween -hapatus on täysillä rantautunut ainakin näille kulmille Helsinkiä. Lapset velvoitettu open toimesta kouluun hullusti pukeutumaan (luokan paras asu kuulemma palkitaan - jo viime vuonna poikamme voitti tuon kunnian siskon toteuttamalla ja äidin inspiroimalla asulla - edullista ja hauskaa. Tarpeeksi hömelöä touhua kerrankin jotta tuonikäiset innostuvat (joo, ei nämä vanhemmat yhtään ;) 




Halloween on pakollinen, hitaasti mutta varmasti Suomeenkin ujuttautunut kaupallinen krääsäjuhla, joo. Toki se on Pyhäinpäivän aatto - ja itse juhlapäivä on aina aattoa tärkeämpi. Eli Pyhäinmiesten (ja -naisten)päivä on tietysti tärkeämpi kuin riekkuminen pelottavissa asuissa. Kuin kuolemaa halveksuen? Tai sille narrimaisesti nauramaan pyrkien. 
Ensin hauska hölmöily alta pois (lapset puhuvat asuistaan kauan etu- ja jälkikäteen) ja sitten varsinainen suurempi juhla vietetään rauhallisissa merkeissä. Tällä reseptillä meillä.

Pystytkö potkimaan tätä tutkainta vastaan? Harva pystyy. On elettävä ajassa mukana tai sitten sitä vastaan. Mutta, oma rajani menee siinä, että kaikista karmeimmiksi zombieksi sun muiksi en halua lasteni pukeutuvan. Hyvällä maullakin voi toimia. 




Hauskanpidon kannalta Halloween on vaikea lyödä laudalta. Ja hauskanpitoakin välillä tarvitaan, tässä monesti niin ryppyotsaisessa Suomenmaassa. Kun nyt sentään lopulta päättäisivät milloin tätä jenkkihapatusta vietetään! Hämmentävää; osa kun vietti sitä jo viime viikonloppuna, suurin osa tänään tai huomenna - kuten aattomerkityksessä perjantaina pitäisikin.

Muistutan itse kuitenkin myös lapsia tämän hauskanpidon alla peittyvästä syvemmästä sisällöstä. Tosikko mikä tosikko. Tylsimys mikä tylsimys. Ei, vaan aikuinen. Sittenkin.

Nimi Halloween on lyhenne englannin sanoista ”All Hallows' Eve” eli pyhäinpäivän aatto.

Lue lisää taustaa täältä.

Itselleni varsinainen Pyhäinpäivä on hiljentymisen, poismenneiden rakkaiden muistelemisen päivä. Menetin isäni ollessani vasta 11-vuotias. Ja kylläpä niitä hautajaisia on muutenkin meidän sukuumme ja perheeseemme osunut. Väkisin vetää hiljaiseksi. Sytytämme kynttilät pyhäinpäivänä rakkaillemme. Iloa ja surua. Hauskanpitoa ja hiljentymistä. Syliä, silittelyä ja Meitä Suurempia Sanoja. Tätä kaikkea vuorotellen. 

Valokuvia ja hiljaa viipymistä, aivan ajatuksissaan.

Muistoja ja rakkautta.




Happy Halloween kera lasten naurun (muistakaa; ei niitä liian pelottavia juttuja sitten!) 
ja rauhallista Pyhäinpäivää teillekin!